Muuttajan muistilista – 6 + 1 vinkkiä mutkattomaan muuttoon
Muutto on usein odotettu ja iloinen tapahtuma: edessä odottavat uudet maisemat, sopivampi asunto tai joko yhteinen tai ikioma koti, ehkä jopa ensimmäinen sellainen. Muuton aikana muistettavia asioita on kuitenkin paljon, ja muuttaminen voi olla kallista ja joskus stressaavaakin. Muuttamisen ei silti tarvitse horjuttaa taloutta tai pilata yöunia. Ota tästä talteen 6 + 1 vinkkiämme entistä parempaan muuttoon.
Milloin muuttoilmoitus pitää tehdä
Muuttoilmoituksen voi tehdä aikaisintaan kuukausi ennen muuttoa, ja viimeistään se tulee olla tehtynä viikko muuton jälkeen. Samalla muuttoilmoituksella voit ilmoittaa osoitteesi sekä maistraattiin että postiin. Jos olet oikeutettu asumistukeen tai -lisään, ilmoita myös Kelalle uudesta asunnostasi. Ilmoita lisäksi muutostasi sekä vanhan että uuden taloyhtiösi isännöitsijälle ja kotivakuutusyhtiöllesi.
Mistä muuttolaatikot
Muuttolaatikot helpottavat tavaroiden siirtämistä paikasta toiseen ja pitävät tavarasi turvassa muuton ajan. Kaikkein halvimmalla pääset kysymällä ilmaisia banaanilaatikoita ruokakaupoista. Muuttolaatikkoja voi myös ostaa esimerkiksi useimmista rautakaupoista ja joistakin käyttötavara- ja huonekaluliikkeistä. Jos et muuta ulkomaille tai suunnittele varastoivasi laatikoita, pahvisten muuttolaatikoiden ostamista edullisempaa on kuitenkin vuokrata muoviset muuttolaatikot. Muoviset laatikot ovat myös pahvisia kestävämpiä sekä ekologisempia. Muuttolaatikoita vuokraavat esimerkiksi monet muuttofirmat.
Edessä muutto uudelle paikkakunnalle
Uudelle paikkakunnalle muuttaessa selvitä, saisitko nykyisestä asuinkaupungistasi kerättyä ystäviä tai perheenjäseniä apuun niin, että muuttoporukka voisi ajaa muuttoauton takaisin lähtökaupunkiin. Hyvällä porukalla muuttoreissusta voi tulla jopa ikimuistoinen!
Muutto ensimmäiseen omaan kotiin
Ensimmäiseen omaan asuntoon muuttaessa muista erityisesti nämä: hanki kotivakuutus ja solmi sähkösopimus. Jos asunnossasi ei ole valmiina nettiyhteyttä, hanki myös sellainen. Selvitä lisäksi, onko asunnossa tai taloyhtiössä valmiina pyykinpesukonetta, sillä se tulee tarpeeseen. Katsasta myös kirpparit: saatat löytää tarvitsemasi käytettynäkin!
Kannattaako muuttopalvelu
Vaivattomimman muuton saat palkkaamalla muuttofirman kantamaan tavarasi uuteen kotiisi. Muuttopalveluita tarjoavia yrityksiä on paljon, joten muuton kilpailutus kannattaa. Pakkaa erityisesti helposti särkyvät tavarasi huolellisesti, sillä muuttofirma ei ole vastuussa kaikista vahingoista.
Muuttoauton vuokraus
Muuttoautoja vuokraavia yrityksiä on paljon. Vertaile siis niiden hintoja ja ota selvää myös esimerkiksi, tuleeko pakun mukana nokkakärryt. Nokkakärryt helpottavat esimerkiksi pyykinpesukoneen kuljettamista.
Nappaa ilmainen muuttoauto tai ruoat muuttoporukalle
Uuden kodin sähkösopimusta valitessa kannattaa kurkata Enefitin Back to school -tarjous. Jos arpaonni suosii, helpottuu muuttosikin entisestään, sillä kaikkien 6.8.–16.9.2018 välisenä aikana Enefitin sähkösopimuksen tehneiden välillä arvotaan joka viikko yksi 100 euron PakuOvelle-lahjakortti ja yksi 50 euron Wolt-lahjakortti. Tee tästä sähkösopimus ja varmista samalla uuteen kotiisi aina vihreä sähkö.
Mukavia muuttohetkiä ja onnea uuteen kotiin!