Ville testaa: Kuudella keinolla puolet pienempi sähkönkulutus
Moi kaikki,
ja tervetuloa lukemaan sähkönsäästöprojektini viimeistä osaa! Kevään aikana otin haltuun yhteensä kuusi erilaista sähkönsäästövinkkiä ja raportoin täällä blogissa niiden vaikutuksesta sähkönkulutukseeni. Olen oppinut tehokkaammaksi suihkuttelijaksi, säätänyt kotimme lämpötilat kohdilleen aina ulkovarastosta alkaen, muistanut hyödyntää saunan lämmöt entistä paremmin ja sammutellut laitteiden valmiustiloja sähköä turhaan kuluttamasta.
Viimeisellä testausviikolla mietin uudelleen pyykinpesutapojamme: testasin pyykin pesemistä matalammissa lämpötiloissa ja kokeilin koneemme eko-ohjelmaa. Etukäteen mietitytti, kestääkö eko-ohjelman pyöritys kuitenkin liian pitkään ja puhdistuvatko vaatteet varmasti vain 30–40 asteessa. Testaamalla totesin kuitenkin molemmat huoleni turhiksi. Normaalissa käytössä likaantuneet vaatteet saatiin puhtaaksi vähemmälläkin, ja erityisesti rauhallisena kotiviikonloppuna ehdimme hyvin odottamaan puhdasta pyykkiä hieman pidempäänkin tietäen, että niin vettä kuin sähköä säästyi samalla roimasti nopeampiin ohjelmiin verrattuna.
- Projektin aikana sähkönkulutuksemme pieneni 48 %
Ennen projektini aloittamista sähkönkulutuksemme oli 188,7 kWh viikossa. Viimeisellä testausviikolla, jolloin noudatin kaikkia kuutta sähkönsäästövinkkiä, sähkönkulutuksemme oli 98,8 kWh. Sähkönkulutuksemme pieneni siis yhteensä 48 prosenttia koko projektin aikana. Muutos parempaan on isompi kuin uskalsin toivoakaan!
Viikkojen aikana yllätyin iloisesti siitä, että jokainen sähkönsäästövinkki pienensi sähkönkulutustamme merkittävästi. Osa muutoksesta oli toki vuodenajan ja sen tuoman lämpötilan nousun ansiota, mutta selvää on sekin, että vain uusien kulutustottumusten avulla päästiin näin hyviin tuloksiin.
- Vaivattomuuden vuoksi jokainen vinkki jää varmasti tavaksi
Sähkönkulutuksen pienentämisen lisäksi projektini tarkoituksena oli löytää sähkönsäästötapoja, jotka eivät paisuttaisi arjen to do -listaa. Helpotuksekseni olikin mukavaa huomata, että mikään vinkeistä ei tuntunut liian hankalalta, vaan kaikki kuusi vinkkiä oli helppo omaksua. Uskon, että juuri niiden vaivattomuuden vuoksi jokainen testattu vinkki jää varmasti tavaksi julkisen projektin päätyttyäkin.
Sähkönsäästöprojektini jatkuukin ainakin loppuvuoden, sillä olen haastanut itseni vähentämään sähkönkulutustani 15 % prosenttia koko vuoden aikana. Tavoitteeni näyttää kuitenkin toteutuvan jo näiden kuuden oppimani vinkin avulla. Jatkossa olisi silti kiinnostavaa testailla vastaavia vinkkejä lisääkin ja jakaa kokemuksiani taas täällä blogissa – olisiko ehkä juuri sinulla hyviä vinkkejä sähkön säästämiseen?
-Ville
Ville Pentti on Enefit Oy:n toimitusjohtaja ja kahden pienen lapsen isä Turun seudulta. Villen nelihenkinen perhe asuu paritalossa, joka lämpiää maalämmöllä ja vesikiertoisella lattialämmityksellä.
Projektin aikana Ville pienensi sähkönkulutustaan 48 %. Sähkönkulutuksen vähentämisen lisäksi Ville säästi sähkölaskussaan myös seuraamalla sähkön hintaa Enefitin mobiilisovelluksesta ja ajoittamalla kulutustaan edullisimmille tunneille.